Haku
Viitteet 1-7 / 7
Tiedonhallinta ja tiedolla johtaminen etätyössä julkishallinnon asiantuntijaorganisaatiossa
(2022)
Opinnäytetyössä haluttiin tutkia nopeasti lisääntyneen etätyön tekemisen vaikutuksia tiedonhallintaan ja miten etätyö on muuttanut asiantuntijaorganisaatiossa lähiesihenkilötyön tekemistä. Toimeksiantajaorganisaatiossa oltiin kiinnostuneita etenkin työajan käytöstä tiedonhallintaan myös taloudellisesta näkökulmasta. Opinnäytetyön kehittämistavoitteena oli työn tekemisen sujuvoittaminen saadun tiedon ja kehittämisehdotusten avulla.
Opinnäytetyön tietoperusta koostuu tiedonhallinnasta, tiedolla johtamisesta, muutoksen johtamisesta ja etäjohtamisesta. Opinnäytetyön aihe on työelämässä yleisesti ajankohtainen ja tiedonhallinnan kehittäminen kompleksisessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä entistä tärkeämpi tekniikan kehittyessä ja tiedon määrän jatkuvasti lisääntyessä.
Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena rajatulle lähiesihenkilöryhmälle sekä pienemmälle joukolle samaan kohderyhmään kuuluville lähiesihenkilölle järjestetyllä työpajalla. Keskeisimmät tulokset tukivat teoriaa muutoksenjohtamisen ja virtuaalisenjohtamisen haasteista, kuten kollegiaalisen tuen puute, luontevan vuorovaikutuksen luominen virtuaalisesti ja niin sanotun hiljaisen tiedon katoaminen. Tiedonhallinnan haasteina nähtiin tiedon sirpaleisuus, oikeellisuus ja helppo saatavuus. Positiivisina tuloksina puolestaan koettiin sähköisten tiedonhallintaan liittyvien toimintatapojen luominen ja kehittäminen.
Opinnäytetyöstä oli hyötyä sen toimeksiantajalle Uudenmaan TE-toimistolle, koska tutkimuksella saatiin uutta tietoa työajan käytöstä ja tiedonhallinnan haasteista käytössä olevien tietolähteiden parissa varsin yksityiskohtaisella tasolla. Kehittämisehdotuksina opinnäytetyössä esitetään keinoja lisätä lähiesihenkilötyössä luontevaa vuorovaikutusta kollegoiden kesken (kollegiaalinen tuki), tärkeän tiedon saavutettavuuden parantamista, lähiesihenkilötyössä tarvittavan tiedon jäsentelyä visuaalisesti ja käyttäjälähtöisesti sekä keinoja kartoittaa säännöllisesti lähiesihenkilöiltä työhyvinvointiin liittyviä näkökulmia ja siten lisätä organisaation johdon kykyä reagoida ennakoivasti organisaation hyvinvoinnin heikkenemisen riskeihin.
Asiasanat: tiedolla johtaminen, julkishallinto, etätyö...
The topic of the thesis was to study knowledge management in a public administration organization while the COVID-19 pandemic forced the extensive remote work. The client organization of the study was Uusimaa Employment and Economic Development...
The topic of the thesis was to study knowledge management in a public administration organization while the COVID-19 pandemic forced the extensive remote work. The client organization of the study was Uusimaa Employment and Economic Development...
Työhyvinvoinnin johtaminen hybridimallissa valintamuotoilua hyödyntäen
(2023)
Tämän opinnäytetyön tavoite oli tuottaa X-yhtiöille tutkimustietoa henkilöstön työhyvinvoinnista sekä työntekijöiden toiveista ja näkemyksistä etätyöskentelystä ja hybridimallista. Tuloksia hyödyntäen tavoitteena oli kehittää työkaluja ja hyviä...
Miten sosiaalisen työympäristön muutos siirryttäessä avotoimistosta etätyöhön vaikuttaa asiakaspalvelijoiden päätöksentekoon?: case: AJ-konserni
(2022)
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten sosiaalisen työympäristön muutos avotoimistosta etätyöhön vaikutti AJ-konsernin asiakaspalvelijoiden päätöksenteon tapoihin. Päätöksenteon tavoista tutkimuksessa keskityttiin avun kysymiseen ja...
Hybridityön vaikutukset eduskunnan kanslian hallinto- ja palveluosastolla
(2024)
Tämä opinnäytetyö toteutettiin toimeksiantona eduskunnan kanslialle. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon hybridityötä tutkimuksen kohteena olevalla osastolla tehdään ja onko hybridityön määrässä eroja eri vastaajaryhmien välillä...
Etäjohtaminen hajautetussa palvelutuotannossa
(2023)
etäjohtamisen tyypillisimmät haasteet ja mahdollisuudet, sekä ennen kaikkea etäjohtamisen onnistumisen tekijät. Tarkoituksena on kehittää etäjohtamiseen parhaat käytännöt. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä kansainvälisen, ison IT-palveluja tarjoavan...
Asiantuntijuuden kehittyminen etätyössä - Hiljaisen tiedon siirtyminen virtuaalisessa ympäristössä
(2022)
Tämän opinnäytetyön aiheena on virtuaalisen tiimin toiminta ja hiljaisen tiedon siirtyminen etätyössä. Kehittämistyön tutkimuskohteena toimi kansainvälisen rahoitusalan pörssiyhtiön tukitoimintojen organisaatio. Tarkoituksena oli vastata kolmeen...
Onnistu etäjohtajana - esimiestyön kehittäminen yrityspalveluissa
(2020)
Tämän opinnäytetyön aiheena oli Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yrityspalveluiden tiimiesimiesten etäjohtamistaitojen kehittäminen. Tavoitteena oli selvittää, mitä hyvän johtajan tulee tietää etäjohtamisen eduista ja haasteista sekä luoda...




